Ikivanha kiinalaispeli on valtaavamassa nyt myös Suomea. Kyseessä on Mahjong, joka on Suomessa jo joillekin tuttu peli, mutta suurelle yleisölle vielä täysin tuntematon.
On jokseenkin ihmeellistä, että näin vanha peli ei ole saanut aiemmin vielä suosita täällä pohjolassa, mutta nyt siihenkin on tulossa muutos. Mahjong on todella jännittävä peli, jossa menestyäkseen pelaaja tarvitsee onnen lisäksi myös tietoa pelimekaniikasta sekä todennäköisyyksien arvioinnista.
Vaikkakin Mahjong siis alkuun vaikuttaa tuuripeliltä, tarvitsee huipulle päästäkseen pelaajalla olla saman verran taktista osaamista, kuin esimerkiksi shakissa. Tyypillisesti peliä pelataan 4 kierrosta, eli yhteensä 16 erää. Tällaiseen pelirupeamaan menee noin 3 tuntia aikaa, mutta kotioloissa pelin pelaamiseksi riittää myös yksi tunti.
Mahjongin historia
Aivan varmaa tietoa pelin alkuajoista ei ole saatu varmistettua. On kerrottu jopa Kiinan keisareista ja Nooan arkista, mutta ensimmäisiä konkreettisia todisteita on peräisin 1800-luvulta. Peli on kehitetty Kiinassa kiinalaisten rahojen, korttipelien sekä dominopelien pohjalta. Itse asiassa pelissä on yhä mukana myös dominot, mutta ne toimivat vain pistelaskun apuna.
Mahjong on rahapeli, mutta kun kommunistinen puolue pääsi valtaan Kiinassa, se kielsi Mahjongin pelaamisen, jotta ihmiset käyttäisivät pelaamisen sijasta enemmän aikaa työntekoon. Nykyisin Kiinan ylempi luokka pitää Mahjongia niin sanotusti rahvaan pelinä. Joka tapauksessa pelin suosio levisi Japaniin vuonna 1907 eli Japanissakin peliä on pelattu jo yli 100 vuotta. Yhdysvalloissakin peliä on ennätetty pelata jo 100 vuotta, koska peli vietiin Amerikkaan juuri 1920-luvulla.
Kuten monesta muustakin rahapelistä, myös Mahjongista on olemassa erilaisia versioita, joissa on hieman toisistaan poikkeavat säännöt. Kiina on kuitenkin julistanut peliin viralliset säännöt, joita käytetään ainakin silloin kun peliä pelataan mestaruusmielessä. Esimerkiksi vuonna 2002 kokoonnuttiin Japanin Tokioon pelaamaan Mahjongin maailmanmestaruuskilpailuja, jolloin noudatettiin aiemmin Kiinan viralliseksi julistamia sääntöjä.
Miten peliä pelataan?
Mahjongin säännöt vaikutta ensi alkuun monimutkaisilta, mutta peliin pääsee kyllä nopeasti sisään. Peliä oppii nopeasti pelaamaan, mutta ajansaatossa oppii pelaamaan fiksummin ja taktisemmin. Pelissä on pelivälineenä nappuloita, jotka muistuttavat hieman noppia ja dominoita. Nappulat ovat tiilen muotoisia ja niitä on kaikkiaan 158 tai 152, paitsi pelin modernimmissa versioissa vain 144.
Tiilien lisäksi pelissä käytetään myös kahta kuusisivuista arpakuutioita, jossa sekä nelonen että ykkönen ovat punaisen värisiä. Peliin voi kuulua myös neljä pyöreän muotoista kiekkoa tai arpomisväline. Niitä käytetään istuimien ja ilmansuuntien arpomiseen kuluvan kierroksen tuulen merkitsemiseen.
Tällaisia tuuliosoittimia ovat nopat, kiekot, sylinterit, jne. Mahjong sisältää myös pisteluita sekä pistetikkuja. Tikkuja ei ole pakko käyttää, ne vain helpottavat pelin kulun seuraamista. Tosiasiassa pistelasku perustuu siihen, että pelaajat suorittavat maksuja toisille pelaajille. Mahjong pelit ovatkin erinomaista aivojumppaa.
Pelattavana myös nettikasinoilla
Jotain Mahjongin kasvavasta suosiosta myös Suomessa kertoo se, että peli on pelattavana jo myös joillakin hyvin varustelluilla suomalaisilla nettikasinoilla. Mahjong on alun perinkin rahapeli, joten se sopii hienosti ja modernisti nykyisin myös nettikasinoille. Varaa pelaamiseen nettikasinoillakin riittävästi aikaa, koska pelin parissa menee todennäköisesti pidempään, kuin tyypillisesti esimerkiksi kolikkopelien parissa.
Mahjongin säännöt nettikasinoilla mukailevat alkuperäisiä sääntöjä, mutta joitakin poikkeuksia voi peliversiosta riippuen olla. Pelaaja voi tarkistaa säännöt ennen pelaamisen aloittamista sekä myös kesken pelaamisen.
Mahjong tuo varmasti hyvää vaihtelua esimerkiksi pelaajille, jotka ovat pelanneet jo vuosikausia vain nettipokeria tai jotain muuta normaalia taktisempaa kasinopeliä. Monet uudetkin suomalaiset nettikasinot ottanevat pelin pian valikoimaansa.