Selkä on yksi ihmisen tärkeimmistä osista ja sitä sanotaankin kehon tukipilariksi. Moni ei kuitenkaan pidä huolta selästä, vaan tahtomattaankin aiheuttaa itselleen selkäkipuja. Tietokoneen ääressä istuminen ja työskentely toimistossa voi olla yksi selkäkipuja aiheuttavia asioita.
Liikkuminen auttaa
Myös elämäntapa, jossa ei liikuta paljon voi aiheuttaa selän lihasten heikentymistä. Siksi kannattaakin aika ajoin tehdä liikkeitä jotka vahvistavat alaselkää – näin ne helpottavat mahdollisia selkäkipuja.
Monipuolista ja säännöllistä liikuntaa kannattaa siis harrastaa silloin kun mahdollista. Se pitää muutenkin vartalon lihaksia kunnossa. Jos selkäkipu pitkittyy, on parempi pyytää asiantuntijalta harjoitusohjelmaa. Sellaisen voi saada vaikka hakeutumalla ensiksi lääkärille tai terveysasemalle. Samaan aikaan on tärkeää pyrkiä kuitenkin jatkaa töitä kuten ennenkin, jos löytää sopivat liikkeet selän vahvistamiseksi.
Jos selkäkivut alkavat olla sitä luokkaa, että työssä ei ilman Buranaa pysty olemaan, on aika ottaa tilanne tosissaan. Voi olla tarpeen puhua työpaikalla asiasta, jotta tilanne saadaan kuntoon silloin kun siitä on vielä hyötyä. Tämä voi vaatia yhteistyötä niin työpaikalta, sinulta ja työterveyslääkäriltä, jos sellaisella on mahdollisuus käydä.
Sängyt ovat tärkeitä unelle ja selälle
Monesti lääkärit tai asiantuntijat kysyvät selkäkipuiselta, minkälaisella sängyllä he nukkuvat. Jos nukut sohvalla tai vanhalla sängyllä, kannattaa miettiä uuden sängyn ostamista. Esimerkiksi paremmatunet.fi -verkkosivulta löydät varmasti mieleisiäsi vaihtoehtoja, jotka antavat sekä paremman unen ja selälle tukea.
Tavoitteena on siis se, että voit toimia töissä ja vapaa-ajalla mahdollisimman tavallisesti ja normaalisti. Tästä pitää keskustella lääkärin ja vaikkapa lähi-esimiehen kanssa, kuinka tähän tavoitteeseen päästään. Riuhtoa ei kannata, vaan aloittaa askel kerrallaan parempaan elämään. Jos sinulla on ollut toimintarajoitteita, niistä eroon pääseminen tapahtuu parhaiten pikkuhiljaa, jolloin selkäkipu lievittyy tasaisesti ja rauhallisesti.
Kuinka päästä normaalitilanteeseen
Joskus selkäkivut saattavat hetkellisesti lisääntyä, mutta tämä voi olla normaalia. Ennen pitkää selän lihakset vahvistuvat tarpeeksi, jolloin pääset sellaiseen normaalitilaan, joka on oikeasti normaalia. Jos joudut ottamaan joka päivä särkylääkettä pystyäksesi työskentelemään, se ei ole missään nimessä normaalia.
Selän kuntoon saaminen ei välttämättä ole nopea tie, mutta selän kanssa ei ole leikkimistä.