Rahapelaaminen on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana uusien tekniikoiden tullessa arkeemme. Ainoa selkeä asia mikä on pysynyt viimeiset vuodet, on se, että rahapelaaminen vaatii täysi-ikäisyyden. Pelaajan siis tulee olla Suomessa vähintään 18-vuotias ja monissa Euroopan maissa jopa 21-vuotias pelatakseen rahapelejä. Rahapelien suurin muutos on tullut netin ja mobiilin kehityksen kautta ja pelit ovat pitkälti siirtyneet näille alustoille ja tätä muutosta käymme hieman läpi tässä artikkelissa.
Itseasiassa rahapelien maailmassa tapahtuu pelien ympärillä koko ajan muutoksia ja koko ala on muutosten pyörteessä. Näitä kaikkia uutisia voi lukea netcasino.fi sivustolta, joka kertoo rahapelialan uutiset suomeksi.
Rahapeli ja internet
Kaikki alkoi jo yli 20 vuotta sitten kivijalkakasinoiden alkaessa etsiä uusia asiakkaita juuri avautuneen internetin avustuksella. 90-luvulla saatiin valmiiksi tekniikat, joilla pelit saatiin pelattavaksi nettisivustoille ja raha saatiin liikkumaan kasinoiden ja pelaajien välillä edes kohtuullisesti. Vielä 2000-luvun alussakin rahaliikenne oli hidasta eikä pelikehityskään ollut kovin kummoista.
Isommat muutokset alkoivat tapahtua vasta siinä vaiheessa kuin mobiiliteknologia toi mahdollisuuden pelata kasinopelejä myös älypuhelimella paikka riippumattomasta. Samalla Euroopassa tapahtui suuria muutoksia rahanliikkumisen nopeudessa ja uudet palvelut kuten Trustly syntyi. Mobiilitekniikan kehittyminen kiihdytti pelialan ennalta näkemättömään kiihtyvään kehitykseen, joka on johtanut nykyiseen tarjontaan. Nyt uusilla pelaajilla on tarjolla suomeksikin kymmeniä pelisivustoja ja suomenkielisiä pelejäkin on tarjolla satoja.
Jos vielä vuosituhannen vaihteessa rahapelaamiseen suhtauduttiin aika kaksijakoisesti Suomessa, on suhtautuminen siirtynyt positiivisempaan suuntaan, joskaan pelialan haittoja ei ole unohdettu. Eri Euroopan maissa ollaan ottamassa käyttöön pelirajoituksia, joilla pyritään varmistamaan, ettei kukaan rahapelejä pelaava menetä koko omaisuuttaan pelaamalla netti- tai kasinopelejä, puhutaan pelaamisen vastuullisuudesta. Vastuullisuus tuntuu muutenkin olevan 2020-luvun isoja teemoja, eikä vain pelimaailmoissa vaan yleensäkin yhteiskunnissa ja yritysmaailmassa. Rahapelit ovat kuitenkin olleet aina olemassa ja tulevat olemaankin, kysymys vain on enemmänkin niistä raameissa, joiden puitteissa pelejä pelataan.
Euroopan pelimarkkinat
Euroopassa kuten muuallakin maailmassa yksittäisistä rahapelimuodoista urheiluvedonlyönti on se suurin, ja mikäs ihme tuo on. Pelkästään Euroopassa toimiva rahapelialan yhdistys EGBA ja sen operaattorijäsenet maksoivat jo 2018 eurooppalaisille urheiluseuroille yli 80 miljoonaa euroa sponsorirahaa ja sitäkin enemmän maksettiin suoratoisto-oikeuksista, joiden avulla saatiin pelaajille näytettyä suoria lähetyksi lähes kaikista Euroopan suurimmista joukkuelajeista.
Itseasiassa tekninen kehitys on muokannut myös urheiluvedonlyöntiä Euroopassa siten, että nykyään suurin osa pelaamisesta tapahtuu ns. livepelaamisena, kiitos näiden suoratoistolähetysten, joiden kautta pelaajilla on suora yhteys sekä pelitapahtumiin että operaattoreiden tarjoamiin pelimahdollisuuksiin.
Kasino tuli kotiin
Mobiilitekniikka on räjäyttänyt myös kasinoalan kehityksen kodin suuntaan, nimittäin livepelaaminen ei ole rajoittunut vain urheiluun vaan maailmanlaajuisesti on avautunut kokonaan uusi pelimuoto, livekasinot, jotka mahdollistavat pelaajille suoratoiston kautta kasinopelaamisen. Livekasinoilla pelaajat ottavat yhteyden tietokoneella tai mobiililaitteellaan joko kasinolle tai kasinostudiolle ja pääsevät pelaamaan todellisen pelinhoitajan vetämän pelipöydän äärelle. Tarjolla ovat niin rulettipöydät, pokeripöydät, noppapelit, blackjack ja baccarat pelit sekä erilaiset onnenpyörät- ja kaikki täysin livenä ja mahdollisesti jopa pelinhoitajan kanssa keskustellen! Livekasinopelien tultua markkinoille ja kaikkien täysi-ikäisten pelaajien saataville, ovat kivijalkakasinot joutuneet kehittämään entisestään muita palveluitaan ja luomaan viihteellisiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat Las Vegasin hotellien tapaan viihde-elämyksiä laajalla kattauksella, sillä pelkkä pelaaminen ei enää riitä pelaajien liikkeelle saamiseksi.
Uudet tekniikat ja uudet pelit
Samalla kun mobiilitekniikka tarjoaa entistä varmempaa ja nopeampaa yhteyttä vähitellen koko Eurooppaan, vaatii nuoret aikuispelaajat entistä enemmän peleiltä. Vuonna 2019 useampi rahapelialan pelitoimittaja lupasi vuodelle 2020 uusia innovaatioita peleihin ja entistä enemmän peliuutuuksia, ja vaikka vuosi on ollut haastava pelikehittäjille, uusia pelejä on nähty ennätystahtia ja samoin myös pelien sisäisiä uusia innovaatioita, rahapeliala vain kehittyy ja tarjoaa entistä laajemmalla skaalalla pelattavaa.