Monille ihmisille urheilu on hyvin tärkeä osa elämää, olipa kyse sitten urheilun seuraamisesta tai pelaamisesta. Massiiviset urheilulajit ja tapahtumat ovat nykyään myös merkittäviä sijoituskohteita ja tästä löytyy monenlaisia esimerkkejä. Tässä artikkelissa luodaan katsaus siihen, mitkä seikat tekevät urheilusta houkuttelevan investointikohteen.
Urheilun suosio kasvaa television myötä
Voi varmasti sanoa, että ihmiset ovat harrastaneet kilpaurheilua vuosisatoja – antiikin olympialaiset ovat yksi esimerkki historiallisista urheilukisoista. Kuitenkin vasta modernin tiedonvälityksen, etenkin television, kehitys teki huippu-urheilun. Esimerkiksi jalkapallosta on tullut ihmisiä globaalisti yhdistävä seikka – kiitos televisioitujen otteluiden. Jalkapallo onkin yksi niistä lajeista, jonka eri liigoja löytyy monen vedonlyönti -sivuston valikoimasta. Internetin kautta on myös mahdollista seurata eri otteluiden tuloksia, mutta tässä yhteydessä on syytä muistuttaa siitä, että tekipä koneella mitä tahansa, virustorjunta on syytä pitää ajan tasalla.
Erilaiset lajit kiinnostavat ihmisiä ja luo pohjan investoinneille
Jalkapallon MM- ja EM-kisojen seuraaminen kuuluu monen ihmisen rutiineihin, vaikka ei muuten iso jalkapallofani olisikaan. Sama pätee myös kesä- ja talviolympialaisiin, jotka ovat monelle urheilumaailman huipentuma. Suomalaisten sydäntä lähellä on jääkiekko, etenkin MM-kisat, joissa Suomelta odotetaan vähintään mitalia.
Oma lukunsa on moottoriurheilu, etenkin Formula 1 -sarja. Voidaan sanoa, että F1:sten nimenomaan television suhteen oivalsi englantilainen Bernie Ecclestone. Hän käytännössä loi sarjan suuruuden ja teki siitä seuratun autourheilun kuninkuusluokan hyödyntämällä noin kahden tunnin kisan potentiaalia TV-spektaakkelina.
Nykyään, tekniikan kehityksen myötä, televisioitu urheilu on saanut kovan haastajan esimerkiksi Netflixistä, joka tarjoaa paljon katseltavaa ihmisille aikatauluista riippumatta. Olemmekin nähneet esimerkiksi F1-sarjan hyödyntäneen Netflixin suosiota, kun Netflix alkoi esittää F1-maailmaan sijoittuvaa tosi-tv -sarjaa.
Urheilu investointina sponsorien silmin
Siirrytään seuraavaksi pohtimaan urheilua investointina. Tässä yhteydessä emme siis tarkoita investoinnilla sitä, että omaan urheiluharrastukseen on hyvä ”investoida” harrastamalla ja treenaamalla jotain lajia, vaan puhumme siitä, miksi urheilu on suosittu investoinnin kohde sijoitusmielessä. Itse asiassa keskeinen syy tähän tuli mainittua jo aiemmin: urheilun seuraaminen on erittäin ja massiivinen yleisö luonnollisesti houkuttelee mainostajia. Investoimalla urheiluun on mahdollista saada omalle brändilleen valtavasti näkyvyyttä. Investoinnin hinta ja mainoksien tavoittavuus riippuu luonnollisesti lajista ja joukkueesta / tiimistä / urheilijasta, jota yritys sponsoroi. Yksi hyvä ajatus liittyen joukkueiden ja investointeja tekevän sponsorin yhteistyöhön on esimerkiksi fanituotteiden myyminen verkkokaupassa.
Miksi investoinnit urheiluun houkuttavat?
Investointeja tehdessä on yksi seikka, mikä on investoijan kannalta harmillinen: koskaan ei voi olla varma siitä, että onko investointi lopulta kannattava. Vaihtoehtoja investointimarkkinoilla on monia ja tulevaisuutta ei pysty ennustamaan. Epävarmoina aikoina tämä korostuu entisestään. Tästä syystä onkin etenkin juuri nyt järkevää luoda katse taaksepäin ja etsiä sijoituskohdetta, joka on pitänyt pintansa vuosikymmeniä. Tässä urheilu astuu mukaan kuvaan. Sijoittajaa kiinnostaa kohde, joka on ollut mukana kuvioissa esim. 1900-luvun alkupuolelta asti ja urheilusarja säilyttää arvonsa, riippuen sen fanikunnan määrästä. Tällainen on ammattilaisurheilu sijoituskohteena.
Joukkueiden, tiimien ja urheilijoiden kannattajat ovat uskollisia
Puhuessamme ammattilaisurheilusta, on syytä huomata, että investoijia varmasti houkuttaa se, että brändiuskollisuus eri joukkueiden, tallien tai urheilijoiden kohdalla on aivan huippuluokkaa – ainoastaan muutama yritys voi kehua vastaavalla fanikunnalla. On helppo kuvitella, että yrityksen kannattaa investoida esimerkiksi juuri sponsoroinnin muodossa johonkin joukkueeseen. Tämän jälkeen joukkueen fanit yhdistävät tämän yrityksen kannattamaansa joukkueeseen, jonka jälkeen he todennäköisemmin ainakin harkitsevat kyseisen sponsorin tuotetta, kun sellaisen ostaminen tulee ajankohtaiseksi. Formula 1:sten puolelta voidaan mainita vaikkapa eräs tietoturvayhtiö, joka on Ferrarin yhteistyökumppani ja jalkapallon puolelta mainittakoon eräs kolmiraitainen urheiluvaate- ja välinevalmistaja, joka tulee toista Espanjan tunnetuimmista joukkueista, eli Real Madridia.
Mainonta tapahtumien ympärillä
Monelle urheilua seuraavalle mainonta tapahtumien ympärillä on tuttua. Se on myös erittäin järkevä investointi yrityksen kannalta: suositun urheilutapahtuman televisiolähetykseen saadut mainokset tai kentän / radan varsille asetettavat mainoskyltit tuovat yrityksellä elintärkeää näkyvyyttä. Monet saattavat muistaa esimerkiksi automerkki Škodan yhteistyön jääkiekon MM-kisojen kanssa. Uuden teknologian myötä mainostaminen on entistä houkuttelevampaa, sillä jalkapallon EM-kisoissa kentän varsilla sovellettiin uudenlaista teknologiaa, lisättyä todellisuutta. Sen avulla oli mahdollista heijastaa eri yrityksien mainoksia LED-tauluille eri maissa televisioiduissa lähetyksissä. Näin yritys pystyi kohdistamaan viestinsä päämarkkina-alueelleen ja toinen yritys pystyi mainostamaan omia tuotteitaan toisessa maassa samassa lähetyksessä ja samassa mainostaulussa!